Haavoilla on asiaa

Sydämestäni-blogin pitäminen oli minulle erittäin rakas ja mieluinen projekti. Sydänviasta kirjoittaminen antoi minulle tilaa olla ristiriitaisena kokonaisuutena elämässäni – ja sellaista minä kaipaan. Siksi haluan jatkaa kirjoittamista. Jatkossa kirjoitan sydänvian ja muidenkin haasteiden vaikutuksista persoonallisuuteeni ja tämän hetkiseen elämääni.

Sydänvika ei tietenkään ole ainut ikävä asia elämässäni. Minulla on (ollut) myös muita sairauksia, olen menettänyt rakkaita ihmisiä, seurannut läheisteni sairastamista ja kohdannut elämässäni välinpitämättömyyttä, epäreiluutta ja turvattomuutta. Turvallisina pitämäni ihmiset eivät olekaan olleet turvallisia, ja minua on myös jo lapsena syyllistetty asioista, jotka eivät ole pohjimmiltaan liittyneet minuun. Toisaalta esimerkiksi (kuulemma) luonnollisen kaunista ulkonäköäni ja koulumenestystäni on korostettu siihen malliin, että elämä on tuntunut huteralta tornilta, jota täytyy pitää pinnistellen pystyssä. Muutokset ja epäonnistumiset ovat huojuttaneet, pelottaneet. Kaiken tämän seurauksena olen ajatellut, että minun täytyy suorittaa elämää kuin lukiokursseja ja siinä samalla näyttää nätiltä, olla terve ja tehdä muihin vaikutus. Se on ollut jokapäiväisyydessään jopa rankempaa kuin varsinaiset ikävät tosiasiat.

Ikävät tapahtumat ja kokemukset kuuluvat elämään. Osittain ne ovat seurausta muiden, inhimillisten ihmisten toiminnasta ja suhtautumistavoista. Uskon, että ihmiset haluavat äärimmäisen harvoin kenellekään mitään pahaa. Välillä elämä vain on epäreilua.

Vasta viime vuosina olen uskaltautunut kuulostelemaan elämäni ikäviä tapahtumia ja mielenmaisemani epärealistisia puolia, haavoja. Haavoilla on ollut paljon asiaa, ja ne ovat ohjanneet minua jo ennen kuin aloin niitä tietoisesti kuunnella. Mitä ne ovatkaan väittäneet?

Pitää olla varovainen

angry animal big carnivore
Photo by Pixabay on Pexels.com

Haavat ovat kertoneet minulle, että elämä on epävarmaa. Kehoni ei ole turvallinen, joten minun täytyy tarkkailla sitä ja selvittää jokaisen kolotuksen ja kutinan alkuperä. Tarvittaessa minun täytyy käyttää itsehoitolääkettä ja mennä herkästi lääkäriin. Nukkumisen kanssa kannattaa olla erityisen varuillaan. Peruselintoiminnot ovat vaaranpaikkoja. En ole ikinä turvassa.

Myös ympäristö on arvaamaton, ja siksi minun kuuluu mennä tilanteisiin hitaasti ja harkiten. Huvipuistolaite tai ampiainen voi koitua kohtalokseni. Elämää kannattaa pelätä. Uusia asioita ei kannata kokeilla.

Kannattaa olla näkymätön

focus photography of white mask
Photo by Laurentiu Robu on Pexels.com

Haavat ovat pyytäneet minua olemaan hiljaa. Muut ihmisethän hätääntyvät, jos puhun huolistani. Huolehtiminen on typerää. Huolehdin – siis olen väärin.

Toiveitani ei kannata mainita, koska ei niitä kuitenkaan kuunnella. Eivät ne ole puolustamisen arvoisia. Helpointa on olla näkymätön.

Silloin kun toive on pakko ilmaista, se kannattaa huutaa ja ilmaista hyökkäämällä toista vastaan. Enhän minä muuten kuulluksi tule. Olen jatkuvasti ahtaalla.

Ei ikinä tarpeeksi

Haavat tietävät, että olen auttamatta viallinen ja heikko. Olen kömpelö, enkä voi vaikuttaa asioihini. Olen liian arka ja hidas oppimaan. En kuulu joukkoon. Muiden ei kuulukaan välittää minusta.

Haavat tietävät, että olen vääränlainen, en ole ikinä tarpeeksi. En saisi näyttää tunteitani ja toisaalta minun pitäisi näyttää erilaiselta: pitäisi olla hoikempi ja panostaa vaatetukseen. Ulkokuori on tärkein.

Minun pitäisi osata tehdä asioita yhtä hyvin kuin muut: olen arvoton, jos en saa pyöränrengasta täytettyä tai osaa keittää maisseja. Olen vääränlainen silloinkin, kun suihkuni ei toimi tai asunnossani on liian kuuma. Ympäristöni tulee olla moitteeton.

Minun pitäisi olla oma-aloitteinen ja osata toimia ilman harjoitusta tilanteessa kuin tilanteessa. Vähempi ei riitä.

Matkakumppaneita

brown binoculars camera and bag kit
Photo by Dominika Roseclay on Pexels.com

Haavat ovat sekä luontaisia tulkintojani että minuun iskostettuja ajatuksia. Ne eivät ole koko totuus minusta, mutta kulkevat mukana varmasti koko elämäni ajan. Haavat vaikuttavat käyttäytymiseeni ja kiinnostuksen kohteisiini. Ne haluaisivat vaikuttaa valintoihini.

Haavat kestävät kuitenkin myös kriittistä tarkastelua ja muovaavat vahvuuksiani. Ne ovat rosoinen, herkkä osa sisäistä dialogiani – ja uskoisin, että samankaltaiset haavat ovat osana aika monia muitakin ihmisiä.

Kirjoitan haavojen vaikutuksista persoonallisuuteeni seuraavassa tekstissäni. Sitten siirryn tarkastelemaan esimerkiksi haavoista seuraavia vahvuuksia ja tapojani huolehtia itsestäni haavojani huomioiden. Uskon, että kirjoituksilleni on tarvetta – sekä itselläni että muilla.

Palataan asiaan!

<3:llä Tiia

 

Kirjoitin haavoista myös esimerkiksi tässä sydänvikaa koskevassa tekstissä

 

Teejoulukalenteri

Tänä vuonna joulukalenterini koostuu 24:stä teemausta. Tilasin joulukalenterin Juvan Teahouse Of Wehmais:sta.

Haluan jakaa tee-elämyksiäni teidän kanssanne. Jyväskylän Teeleidi on johdattanut minua teeharrastuksen pariin, ja joulukalenteri onkin oiva jatkumo harrastukselleni. Olisin ostanut Teeleidin joulukalenterin, mutta en ehtinyt saada sellaista (niitä tehdään hyvin rajallinen määrä). Siksi turvauduin eteläsavolaiseen pelastukseen verkkokaupan kautta.

Harrastustani palvelevat vedenkeitin, jolla veden voi keittää haluamaansa lämpötilaan sekä metallinen teesiivilä. Yleensä juon teetä muumimukeista, joista suosikkini on Nyytiä kuvaava ”Ystävyys” (yleensä juon siitä mukista tosin pakollisen herätyskahvin, joka herättelee sekä mieltäni että hitaasti toimivaa suolistoa – sori likainen yksityiskohta). Aamuni aloitan puerh-teetä, jota ostin viimeksi Jyväskylän Take T:stä.

Teesiivilän puhdistaminen on muuten aika tylsää ja joskus niljakasta.

Minulle ei makseta erinäisten teeyritysten mainostamisesta. Olen vain vilpittömän ihastunut niihin.

Millaisia joulukalentereita teillä on?

Oivalluksia elämästä, osa 2

ballet ballet dancer beautiful choreography
Photo by Pixabay on Pexels.com

 

Seuraavaksi kirjoitan minäkäsityksen virheellisyyden ymmärtämisestä kumpuavia oivalluksia:

  1. Olet ihminen, ja ihminen on oppivainen. Kartoita uudet mahdollisuutesi kehoasi rakastaen ja ala sitten harjoitella uusia asioita. Kehittyminen on varmaa.
  2. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä. Huomionsa voi keskittää olennaiseen.
  3. Et ole vankina aikaisemmissa selviytymiskeinoissasi. Tule ulos kuorestasi, tarvittaessa pienin askelin. Voit pyytää siihen läheistesi tai ammattilaisen apua.
  4. Epävarmuus on luonnollista. Se ei kuitenkaan ole syy jättää kokeilematta uusia asioita. Kannusta itseäsi kokeilemaan.
  5. Et tarvitse muiden sääliä ollaksesi rakastettava. Olet rakastettava pelkästään siksi, että olet ihminen – siihen ei tarvita mitään suorituksia, terveyttä tai osaamista.
  6. Sinun ei tarvitse pelätä heikkoutta. Heikko ansaitsee ja tarvitsee rakkautta erityisen paljon. Toisaalta kaikki heikkoudeksi määritelty ei vaikuta toimintaasi mitenkään.
  7. Oman heikkouden kohtaaminen ja kyseenalaistaminen voi kasvattaa vahvuutta ja kehittää itsetuntemusta.
  8. Et ole voinut valita lähtökohtiasi. Voit sen sijaan valita, miten toimit nyt.
  9. Muiden irvailu on heidän oma ongelmansa. On rohkeaa olla välittämättä siitä.
  10. Kaikki ansaitsevat rakkautta ja hyväksyntää. Tätä oikeutta tulee tukea sekä itsessäsi että muissa.
  11. Keskity merkityksellisiin asioihin ja tutki vahvuuksiasi. Silloin löydät itsestäsi voimaa.

Oletko samaa mieltä?

 

Oivalluksia elämästä, osa 1

carefree child enjoyment field
Photo by Pixabay on Pexels.com

Elämässäni on ollut monenlaisia vaiheita. Jo lähtökohdissani on tietynlaista rosoisuutta, josta olen ollut ja tulen varmaankin aina olemaan katkera. Haluan kuitenkin oppia elämään katkeruuden kanssa – sehän on tunne ja tunteet eivät minua määräile, prkl.

En halua avata elämäni rosoja sen enempää. Olen käsitellyt niitä jo kylliksi yksin ja muiden kanssa elämänmatkani varrella. Sen sijaan haluan avata näihin rosoihin liittyviä oivalluksia. Oivalluksista onkin todennäköisesti jollekulle muulle enemmän hyötyä kuin rosojen tilittämisestä. Toisaalta oivalluksista kirjoittaminen vahvistaa niiden merkitystä myös omassa kokemusmaailmassani.

Valitsemme itse, mitä muille itsestämme kerromme. Haluan jakaa Sinulle seuraavia ajatuksia:

  1. Koettelemukset kuuluvat ihan jokaisen elämään. Ne eivät kysy, kenen kohdalle osuvat milloinkin.
  2. Elämä ei ole ennakoitavissa. Mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa. Elämä ei kolhiessaan kysy, onko sinulla aikaisempia kolhuja.
  3. Ikävät tapahtumat eivät vaikuta elämän arvokkuuteen.
  4. Kuolleet lähipiirisi ihmiset elävät sinussa ja läheisissäsi.
  5. Olet harvoin vastuussa toisen tunteista.
  6. Voit ymmärtää toista, vaikka et hyväksyisi hänen toimintaansa. Ehkä toiminnan taustalla on ollut musertava tunne.
  7. Et ole voinut valita elimistöäsi.
  8. Lapsi on yksin avuton ja huolenpitoa vailla. Huolenpidon tarpeet voivat olla myös erityisiä. Lapsella on oikeus saada huolenpitoa tarpeidensa mukaan.
  9. Lapsi on ihan yhtä arvokas, vaikka ei olisi ympäristönsä toiveiden mukainen. Lapsella on oikeus kokea olevansa arvokas.
  10. Lääketieteellinen diagnoosi ei yksioikoisesti määritä, millainen ihminen olet tai mitä voit tehdä. Saman diagnoosin kanssa elävät ihmiset voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Voit tehdä elämästä omannäköistä. Sairaus ei estä toimijuutta, vaikka se on osa toimijuuden raameja. Voit tutkailla elämäsi raameja ja niiden venymistä.
  11. Sairaus on diagnoosia paljon monitahoisempi asia. Se vaikuttaa tai on vaikuttamatta sinuun ja ympäristöösi monella tasolla. Voit itse valita, miten sairauteesi suhtaudut. Voit myös harjoitella sairauteen suhtautumista.
  12. Itsearvostus kannattaa sitoa muuhun kuin sairauteen liittyvään erityisyyteen. Elämässä on muita, huomattavasti voimaannuttavampia asioita kuin sairaus.
  13. Saat itse päättää, kerrotko sairaudestasi muille. Kokemuksistasi voi olla jollekulle hyötyä, mutta et ole kenellekään tilivelvollinen.
  14. Kaikissa on jotakin vikaa. Sanotaan että, jos ihmisellä ei ole mitään sairautta, häntä ei ole tutkittu tarpeeksi. Sairaudet ovat yleisiä ja yleistyvät diagnostiikan kehittymisen myötä.
  15. Valintojen järkevyyttä kannattaa puntaroida tässä hetkessä, ei tulevaisuutta peläten.
  16. Sairaus ei ole valinta ja rikkoo ulkoa annettua prototyyppi-ihmisyyden kaavaa. Sairaus saa pelottaa. Sairauden kanssa elämisessä on lupa tarvita ja saada tukea.
  17. Et voi vaikuttaa toisten ihmisten valintoihin.
  18. Yllättävät tapahtumat voivat olla onnellisia ja johtaa onnellisiin tilanteisiin.
  19. Voit toimia eri tavoin kuin läheisesi ovat toimineet
  20. Valinnat ovat harvoin absoluuttisen oikeita tai vääriä.
  21. Toisten toiveiden tai suunnitelmien kariutuminen ei vaikuta elämäsi arvokkuuteen.

 

Mitä mieltä olet oivalluksistani? Oletko samoilla linjoilla? Mikä oivallus on hienoin?

 

Kivaa tekemistä yksin ja yhdessä

 

 

Mietiskelin yhtenä päivänä, minkä tekeminen on kivaa.

Sitten pohdin, mitä keksimistäni puuhista voi tehdä yhdessä jonkun kanssa ja toisaalta  mitä voi tehdä netissä ja mitkä asiat vaativat fyysistä läsnäolemista toisen kanssa.

Tällainen taulukko lopulta syntyi:

Yksin tai yhdessä, netissä tai todellisuudessa yksin tai yhdessä todellisuudessa yhdessä todellisuudessa yksin
kirpparishoppailu musiikin soittelu läheisyys kirjoittaminen
shoppailu herkuttelu, kahvittelu helpot lautapelit*
pohdiskelu saunominen
elokuvan tai sarjan katselu neulominen
kulttuuritapahtumissa käyminen kävely, liikunta
musiikin kuuntelu
jutustelu*
lukeminen

*jutustella voi lähinnä toisen kanssa, miksei toki yksinkin.

*netissäkin varmaan voi pelata yhdessä, mutta en sitä itse harrasta.

Hahmotatko mietteeni samalla tavalla? Onko kivoja asioita ihanampaa tehdä yksin vai yhdessä? Entä netissä vai todellisuudessa?

’Kuvat Pixabaysta

Sosiaalityötä tunkiolla? Kokemuksia erikoissairaanhoidon sosiaalityöstä (2014)

Julkinen terveydenhuolto ja erityisesti sen kustannukset ovat päättäjien ja median suosikkipuheenaiheita. Kuluneen kesän alussa SOTE-sota/sopu puhututti suurin piirtein jokaisessa uutislähetyksessä ja sanomalehdessä, joita ennätin kesäviiman ja -kuuman tohinoissani vilkaisemaan. Samaan aikaan olen ollut ensimmäistä kertaa oman alani töissä erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijänä muun muassa kirurgian osastolla ja fysiatrian poliklinikalla. En osaa hallituksen SOTE-ratkaisusta huolimatta sanoa, millaista julkisessa terveydenhuollossa työskenteleminen on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Tämänhetkisistä kokemuksistani osaan kuitenkin kertoa jotakin.

Sosiaalityöntekijä ei ole terveydenhuollon tunnetuin ammatti. Terveydenhuollon henkilöstöön kuulu eniten hoitajia ja lääkäreitä, ja esimerkiksi sosiaalityöntekijät ja kuntoutusohjaajat jäävät helposti suurilukuisempien ja konkreettiseen hoitotyöhön osallistuvien ammattikuntien varjoon. Kuitenkin sosiaalityöntekijöitä on ollut terveydenhuollon henkilöstössä jo vuosikymmeniä. Suomalainen terveyssosiaalityö alkoi Helsingistä vapaaherratar, ylihoitaja Sophie Mannerheimin aloitteesta lastensairaalassa vuonna 1921 ja kirurgisessa sairaalassa 1923. Tavoitteena oli asiakkaan elämäntilanteen ja kotiutumisen jälkeisen elämän kokonaisvaltaisempi huomioiminen terveydenhuollossa. Ajan sosiaalinen työ oli erityisen voimakkaasti sidoksissa lääketieteelliseen hoitoprosessiin, ja sosiaalisen työn tekijät olivat sairaalassa jo työskenteleviä sairaanhoitajia ja myöhemmin terveyssisaria. Sosiaalisen työn erityisosaaminen terveydenhoidossa varmistettiin ajan myötä sairaanhoitajille tarjotulla vuodenmittaisella sosiaalihoitajan erikoistumiskoulutuksella vuosina 1945–1975. Sittemmin terveyssosiaalityöntekijät ovat saaneet saman koulutuksen kuin esimerkiksi kunnallisen sosiaalitoimen työntekijätkin.* Tällä hetkellä terveyssosiaalityöhön erikoistuminen on mahdollista lähinnä yksittäisten koulutusten, vapaasti valittavien sivuaineopintojen ja ammatillisen lisensiaatin jatkokoulutuksen kautta. Siksi valmistumisen kynnyksellä oleva terveydenhuoltoon kokemusta saamaan saapuva sosiaalityön opiskelija tietää terveydenhuollon näkökulmasta yhteiskunnan järjestelmästä vähän kaikkea mutta ei tarkasti juuri mitään.

Tähän mennessä neljä vuotta kestäneiden yliopisto-opintojeni myötä määrittelen sosiaalityön kokonaisvaltaiseksi ja suunnitelmalliseksi ongelmanratkaisuksi hyvinvoinnin edistämiseksi yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. Kaksi kuukautta erikoissairaanhoidon sosiaalityössä eivät ole muuttaneet määritelmääni. Konkreettisia keinoja kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin edistämiseen erikoissairaanhoidon ympäristössä ovat esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksista tiedottaminen ja niiden vireille saattaminen yhteistyössä asiakkaiden ja heidän omaistensa kanssa. Sosiaalityön asiantuntemuksen ytimessä on kokonaisnäkemyksen muodostaminen asiakkaan sairauden vaikutuksista hänen arkeensa ja ympäristöönsä. Hyvinvoinnin edistäminen voi asiakkaan itsensä näkökulmasta näyttäytyä kielteisenä tai jopa julkeana toimintana. Esimerkiksi edunvalvojan hakeminen tai lastensuojeluilmoituksen tekeminen voi tuntua asiakkaasta hyvinkin kontrolloivalta ja ilkeältä toiminnalta. Sosiaalityöntekijän on kuitenkin ajateltava sekä asiakaan että hänen ympäristönsä hyvinvointia nimenomaan kokonaisuuden kannalta.

Sosiaalityö koskettaa kaikenlaisia kansalaisia kaikista ikä- ja yhteiskuntaryhmistä. Samalla tavalla sairastuminen ei kysy ihmisen ikää, varallisuutta, kansallisuutta, ulkonäköä, siviilisäätyä tai elämäntilannetta. Se voi yllättää kenet tahansa. Oma työni on liittynyt erityisesti tapaturmissa olleiden ja syöpään sairastuneiden ohjaukseen ja neuvontaan. Olen osallistunut myös sairauden vuoksi työkyvyttömien ihmisten ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksien kartoittamiseen. Olen kohdannut työssäni todella monenlaisia ihmisiä, niin potilaissa kuin viranomaisissa ja niin kasvotusten kuin puhelimen välitykselläkin. Kohtaamisten kautta olen oivaltanut, että sairauden ja ehkä rosoisenkin elämäntilanteen tai -historian takaa minua katsoo ja kuuntelee aina ihminen – ja meissä ihmisissä on yllättävän paljon samaa. Siten sairaalaympäristö ei ole raihnaisten ihmisten tunkio vaan tavallisten ihmisten elämäntilanteeseen kiinnittyvä asiantuntijoiden ja osaajien ympäristö. Se tekee etenkin julkisesta terveydenhuollosta erityisen mielenkiintoisen työpaikan.

Kahdeksan viikkoa erikoissairaanhoidon työtehtävässä eivät ole opettaneet minulle, kuinka sosiaali- ja terveydenhuolto tulisi tulevaisuudessa rahoittaa tai järjestää. Siihen eivät ole juurikaan ottaneet kantaa edes jopa vuosikymmeniä työskennelleet työtoverini. Sen sijaan tiedän entistä varmemmin, että terveydenhuollossa tarvitaan potilaiden kiireettömiä kohtaamisia. Voimattomana sairaalasängyssä lepäävä tai kipujensa kanssa kotona sinnittelevä potilas ei ole yhteiskunnalle menoerä tai käyttökelvotonta jätettä. Olen saanut huomata, miten sairastuneen silmiin syttyy sosioekonomisesta taustasta riippumatta suuremman pelko ja elämänjano tai kivuista pääseminen nälkä. Se on yhtä aikaa sekä karua että kaunista.

 

*Korpela, Rauni 2014. Terveyssosiaalityön asiantuntijuus ja kehittäminen. Teoksessa Metteri, Anna & Valokivi, Heli & Ylinen, Satu (toim.) Terveys ja sosiaalityö. PS-kustannus: Jyväskylä.

 

 

© sosiaalityön opiskelija, Kuopio, 2014

Maailma on kylmä – oletko valmis?

PMMP oli yhtye, jonka musiikkia, asennetta ja vilpittömyyttä ihailin kovasti. Minulla on yhtyeen kaikki levyt, ja kävin yhtyeen keikoilla useampaankin kertaan. Esimerkiksi kotikaupungissani menin Jurassic rockiin kahteenkin kertaan nimenomaan PMMP:n vuoksi. Yhtyeestä kertovan dokumentinkin kävin katsomassa elokuvissa, ja katselin sitä uudestaan innoissani vähän aikaa sitten televisiosta. Siivotessani taustalla on pyörinyt useampaankin kertaan yhtyeen viimeisen keikan DVD-taltiointi. Monet bändin lauluista ovat tulleet minulle rakkaiksi. Minut hyvin tunteville ihmisille voi olla yllätys, että minulle rakkaimman PMMP:n kappaleen nimi on ”Jeesus ei tule – oletko valmis?” (ks. viite 1). Olenhan liikkunut etenkin opiskeluvuosina paljon niin sanotuissa seurakuntapiireissä.

”Jeesus ei tule – oletko valmis” on kappale, joka osoittaa surumielisesti aikamme pinnallisuutta. Kappale kertoo ihmisestä, joka tarkkailee ympäröivää maailmaa surullisena. Alkuun hän toivoo rakkaaltaan tukea bussipysäkkien mainostauluissa itseensä luottavien alusvaatemallien ohi kävelemiseen. Ajassamme ”muoviliha” ja ”itseinho” on kappaleen kertojan mukaan tuotteistettu ja ”ostos-TV” ja vetoavuuteen panostavat brändityöryhmät saavat näkyvyyttä. Iltapäivälehden viihdesivuilla on kertojan mukaan kirjoitus hautajaisista. Maailma näyttäytyy siis laulun kertojalle hyvin surullisena ja ulkokultaisena. Nämä havainnot ovat kenen tahansa tehtävissä. Tästä huolimatta laulusta virisi kauhistelevaa keskustelua keskustelupalstoilla, ja sen esittäminen pyrittiin jopa kieltämään yhdellä konserttipaikalla. Nimen vuoksi laulu tulkittiin jumalanpilkkaksi. (ks. viitteet 2 ja 3)

Kappaleen kirjoittanut Paula Vesala kertoi eräässä haastattelussa, että haluaa kappaleella kertoa Suomesta, jossa vain yhdellä tavalla rakastaminen on oikein (viite 4). Laulussa kertoja peseekin ”otsasta leimaa” ja ”irrottaa hihasta nauhaa” eli vaikuttaa kuuluvan huonommaksi ja heikommaksi määriteltyyn ihmisryhmään. Kertoja toteaa myös ivallisesti ”hyvän elämän lähtökohtana ydinperhe ainoa oikea – sikiöt siis huolella valitkaa, mihin kohtuun päädytte roikkumaan”. Juuri nämä säkeet ovat keskeinen syy siihen, että kappale puhuttelee minua syvästi. Sosiaalityöntekijänä tiedän hyvin, että lapset eivät voi lähtökohtiaan valita. Meillä jokaisella on erilaiset geenit ja kasvuympäristö. Kuitenkin meistä huomattavan monilla on mahdollisuudet hyvään elämään – riippumatta siitä moniako sukupuolia vanhempamme edustavat.

Kappaleen kertosäkeessä toistetaan kahteenkin kertaan surulliset ja ulkokultaisuutta kyseenalaistavat sanat: ”Jeesus ei tule – oletko valmis?”. En kuitenkaan näe suosikkikappalettani antiuskonnollisena tai edes ateistisena. Kappale heijastelee enemmänkin surua siitä, että maailmassa moni asia on huonosti, mutta ihmiset eivät ole valmiita tai halukkaita tekemään mitään. Alusvaatemallin kuvan päälle on helppo lätkäistä ”Jeesus tulee – oletko valmis” -tarra ilman, että yrittää tehdä kuvan poistamiseksi mitään. Samalla on helppoa korostaa olevansa toista parempi normatiivisesti hyväksytyn elämäntapansa vuoksi. Kappaleen surumielinen sävelmä ja etenkin loppupuolella vahvasti ”itkevät” jousisävelet korostavat tunnelmaa entisestään. Samalla taustalla pauhaa kuitenkin myös muutosta huutava, tarttuva komppi.

Minulle ”Jeesus ei tule – oletko valmis” ei ole herjaava kappale, ei ainakaan hengellisessä mielessä. Jos kappaleessa jotakin herjataan niin aikamme muovisia standardeja ja ulkokultaisuutta. Minua puhuttelee kovasti säe ”Ennen ilmestyskirjaa on Ostos-TV, brändityöryhmä, CV”. Mitä jos ympärillämme on paljon asioita, joihin meidän tulisi vaikuttaa? Mitä jos rakkaus, hyvä elämä ja riittävyyden tunne voisivat toteutua ympärillämme paremmin jo nyt? Tulipa Jeesus tänään tai 2000 vuoden päästä, ympärillämme on paljon asioita, jotka eivät ole hyvin. Kappaleen ohjeen mukaisesti voimme ”antaa epäonnistumistarinoita”, ja toimia ajan muovista henkeä vastaan. Niin minäkin aion tehdä.

 

Viite 1. PMMP 2012. Jeesus ei tule oletko valmis. Albumilta Raukkaudesta. ks. sanat http://www.pmmp.fi/diskografia/rakkaudesta/

Viite 2. http://kaksplus.fi/threads/pmmp-yhtye-pilkkaa-jeesusta.2150186/

Viite 3. http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/54167-pmmp-puolustaa-kiellettya-kappaletta-luepa-ne-lyriikat

Viite 4. http://yle.fi/ylex/uutiset/pmmp_palkitsee_aktiiviset_fanit_ruhtinaallisesti/3-7615339